Antakaa adoptoitavaksi,

älkää abortoiko vauvojanne!
Päivämäärä: perjantai 2. syyskuuta 2005

Hei. Nimeni on Ashley, ja tämän kuun 17:ntenä menen tekemään abortin. Olen todella pohtinut tilanteen hyviä ja huonoja puolia. Olen vasta 15-vuotias, ei työpaikkaa, ei autoa, ei mahdollisuutta pitää huolta jostain toisesta elollisesta olennosta. Se todella raastaa minua, koska minusta on vastenmielistä tappaa jokin, mikä on osa minua!! En oikeasti haluaisi, mutta en halua vauvani saavan ikävää ja köyhää elämää. En kestä sitä, että lapsellani olisi hirveä, surkea elämä. Haluaisin sen saavan paremman elämän. Olen nyt noin neljännellä viikolla. Olen vain huolissani. Äidilläni on jo ennestään rahahuolia ja niin on myös vauvani isällä. Tämä on vasta 15 eikä ole töissä ja vastikään aloitti high schoolin niin kuin minäkin. Minä ja vauvani isä emme ole enää yhdessä emmekä varsinaisesti aio palata yhteen. Ja minulla onkin eräs toinen poikaystävä. Ajattelin vain kirjoittaa, koska halusit saada viestin joltakulta. No, minusta olisi ihanaa saada sinulta viesti pian.

Kiitos

Ashley

* * * * * * *

Pyydän, että rukoilette, ettei Ashley tehnyt sitä aborttia. Syyskuun 17:s 2005 on mennyt, enkä missään vaiheessa saanut häneltä vastausta. YAHUSHUA kuitenkin käski minun julkaista hänen sähköpostiviestinsä minun sähköpostiviestini ohella – ja se voitelu siinä, mitä minun käskettiin kirjoittaa, saisi jotkut, jotka sen lukevat, päättämään, etteivät tee abortteja. Kuka tahansa, joka pohtii abortin tekemistä: pyydän, että lähetät minulle sähköpostia. Tulen julkaisemaan tarpeesi eri puolilla maailmaa olevan seurakunnan eteen, ja rukous muuttaa asioita, ja uskoakseni joku pyhä tulee tarjoutumaan adoptoimaan sen vauvan.

Elishevan vastaus:

Lähettäjä: [Elisheva Eliyahu]

Lähetetty: tiistai, 6. syyskuuta 2005 1:54

Rakas Ashley

Paljon kiitoksia siitä, että kirjoitit minulle. Todellakin SE oli PYHÄ HENKI, JOKA käski sinun kirjoittaa minulle. En pidä sitä sattumana. Tämä on viimeinen tilaisuus puhua sen syntymättömän lapsen puolesta. Ei ole mikään sattuman oikku, että sinut johdatettiin tämän palvelutyön luo. Mitä kautta löysit sen?

Pyydän, lue tämä Raamatunpaikka, Jer. 1:4–5:

”Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muodostin, MINÄ sinut tunsin. Jo ennen kuin sinä synnyit, MINÄ pyhitin sinut ja asetin sinut kansojen profeetaksi.”

Huomaatkos, rakas pikkuinen, tämän Raamatunpaikan selvästi sanovan, että LUOJAMME tuntee meidät jo ennen kuin meidät on edes muodostettu kohdussa. Ja että ennen kuin vauva tulee kohdusta ulos, vauva pyhitetään, jos tämän puolesta rukoillaan. Ja eräässä toisessa Raamatunpaikassa sanotaan, että YAHUVEH suunnittelee jokaisen päivän vauvan elämästä ennen kuin se on edes syntynyt. Edellä mainitussa Raamatunpaikassa sanotaan, että Jeremia oli kutsuttu olemaan kansojen profeetta, jollainen minäkin olen.

Ashley, entä jos sinun vauvasi on tarkoitus olla profeetta? Entä jos se on se syy, jonka takia sinut johdatettiin minun, erään toisen profeetan luo?

Rakas Ashley, koen johdatusta jakaa tämän sinun kanssasi: Äitini, joka on kuollut ja juuri nyt helvetissä, yritti abortoida minut – hän epäonnistui. Sen jälkeen, kun olin syntynyt ja minut oli tuotu vastasyntyneenä sairaalasta, hän heitti minut alas pienestä portaikosta tappaakseen minut! Isäpuoleni sanoi hakanneensa hänet sen takia. Ajatteles, että sen sijaan, että minut olisi vastasyntyneenä tuotu sairaalasta turvallisesti johonkin miellyttävään vauvansänkyyn, olin niin hyljeksitty, eikä hän halunnut sitä vastuuta, joten hän yritti tappaa minut ja väittää pudottaneensa minut vahingossa. Ashley, mitähän olisi tapahtunut, jos en olisi syntynyt? Saatana ei halunnut minun syntyvän – hän tiesi, että jos syntyisin, jonain päivänä olisin hänen vihollisensa ja minua käytettäisiin evankelistana, joka johdattaa sieluja Taivaaseen joka puolelta maailmaa, ja kansojen profeettana! Ashley, sanon sinulle tämän siksi, että sinä et tiedä, mitä suunnitelmia YAHUSHUALLA on vauvasi varalle. Tälläkään hetkellä sinulla ei olisi minua, jolle kirjoittaa, jos en olisi syntynyt – kuka olisi nyt anelemassa sen vauvan hengen säästämistä?

Ymmärrän, että olet nuori etkä halua lapsen kasvattamiseen liittyvää vastuuta. Ole kiltti ja ymmärrä, että se sisälläsi oleva vauva kykenee jo nyt tuntemaan kipua. Ole kiltti ja ymmärrä, että jos teet sen abortin, se on murha JUMALAN silmissä. Jos voisin, tarjoutuisin kasvattamaan vauvasi. Sitä sydämestäni haluaisin – sanon YAHUSHUAN läsnä ollessa, ja HÄN tietää sen olevan totta. Aviomieheni ja minä kuitenkin elämme siirtyen motellista toiseen ja palvellen, eikä se olisi oikein sitä vauvaa kohtaan.

Minä vetoan sinuun: älä tapa sitä viatonta lasta! Missäpä sinä nyt olisit, jos oma äitisi olisi tehnyt sen sinulle? Ole kiltti ja anna vauvasi tulla adoptoiduksi – on niin monia rakastavia pariskuntia, jotka haluaisivat lapsen mutteivät voi lasta saada. Jos haluat, voin jopa julkaista sähköpostiviestisi palvelutyön sivustolla ja pyytää, että jos joku haluaa adoptoida vauvasi, hän ottaisi minuun yhteyttä. Ja sitten minä ottaisin yhteyttä sinuun. Minä anelen sen kauniin vauvasi, jota YAHUVEH salli sinun alkaa odottaa, hengen säästämistä.

Luitko niistä eri tavoista, joilla vauvoja murhataan? [Esimerkiksi] suolaliuoksella, joka saa vauvan ihon irtoamaan. Näin erään videon, jolla näkyi ultraäänikuvaa vauvasta, joka yritti päästä pois sellaisen luota, joka näytti pieneltä imurilta, joka repi vauvaa riekaleiksi. Vauva tiesi olevansa vaarassa ja yritti toistuvasti päästä pois sen välineen luota muttei voinut päästä pakoon. Ja se vauva repeytyi palasiksi. Kukaan ei kuule abortoitavan, ei-toivotun, murhattavan vauvan hiljaisia huutoja, paitsi YAHUVEH [JAHVE] ja YAHUSHUA, JOTA kutsutaan myös JEESUKSEKSI KRISTUKSEKSI!

Ihmiset puhuvat ”valinnanvapauden kannattamisesta” [engl. pro-choice] – se on hämäystä! Vauva ei nimittäin valitse kuolla! Pyydän, anna minulle puhelinnumerosi, jotta voimme jutella. Et tule kuulemaan aborttiklinikalla, mitä sen abortin tehtyäsi tapahtuu; sinulle ei kerrota, että kehosi tulee piinaamaan sinua muistoilla ja unilla ja että joka kerta jonkun vauvan nähdessäsi saat piinallisen muistutuksen teostasi. Sitä vauvaa ei murhata, ellet sinä sitä murhaa salli. Sen vauvan murhaamiseen tarvitaan kaksi: lääkäri ja sinä itse. Lääkäri ei voi tehdä mitään ilman sinun suostumustasi.

Köyhyys ei ole mikään puolustus, sillä on olemassa pyhiä pariskuntia, jotka voivat taloudellisesti elättää sitä lasta ja auttaa sinua jopa raskausajan kuluissasi. Ole kiltti ja peru se aborttiaika ja anna sille vauvalle mahdollisuus elää eikä kuolla. Kuinka voisit antaa osan itsestäsi kärsiä ja tulla teloitetuksi sillä tavalla? Lue minulle annettuja Profetioita osoitteessa www.amightywind.com.

Sieltä löytyvään hakukoneeseen kirjoita sana ”abortion” ja tutki, mitä YAHUVEH, meidän LUOJAMME, sanoo siitä aiheesta. Kymmenen käskyn käännöksissä on virhe: ”älä tapa” on oikeasti ”älä murhaa”. Usko pois, Ashley: abortti on murha. Ja 15-vuotiaanakin pystyt kyllä ymmärtämään sen.

Rakastan sinua YAHUSHUASSA ja toivon, että teet oikean päätöksen. Ja jos voin mitenkään olla avuksi, pyydän, että kerrot. Lähetä puhelinnumerosi, jos haluat puhua kanssani henkilökohtaisesti, niin minä soitan sinulle. YAHUSHUA rakastaa sinua! Ja HÄN rakastaa sitä syntymätöntä vauvaasi.

Odotan jännityksellä yhteydenottoasi.

apostoli [Elisheva Eliyahu]

* * * * * * *



CLICK HERE or the image below to go directly to her youtube channel
YAHSladyinred